ab ostromap oy
Verified IntelAb Ostromap Oy perustettiin kesäkuussa 2000. Pääasiallinen tehtävämme oli kartoittaa ja dokumentoida johtoja ja kaapeleita niitä omistaville tahoille Pietarsaaren alueella. Johtokarttaa ylläpidettiin yhteisessä Xcity-tietokannassa. Tietokannan kasvaessa ja muuttuessa yhä kattavammaksi toimeksiantajamme halusi, että suoritamme heille myös kaapelinäytön maastossa. Rakennus- ja maarakennusalan mittaustarpeet mahdollistivat kasvun ja tarvitsimme lisähenkilökuntaa. Vuonna 2004 investoimme 3D-laserskanneriin, joka mahdollisti teollisuusrakentamisen tehokkaat 3D-mittaukset ja -dokumentoinnin. Vuonna 2009 olimme ensimmäistä kertaa tekemisissä koneohjauksen ja SCANLASER/Leica Geosystemsin kanssa. Sittemmin olemme saaneet olla tiiviisti mukana kehityksessä, ja voimme tätä nykyä tarjota maarakennusalan yrittäjälle mahdollisuuden teknologian hyödyntämiseen projektin koosta riippumatta. Teemme malleja, kehitämme tarkkuuden valvontaa sekä annamme käyttäjätukea kuljettajille. Hallitsemme kaikki Suomessa tunnetut koneohjausjärjestelmät. Nykyään kaiken rakentamisen on tapahduttava nopeasti ja esivalmistusta käytetään paljon. Tämä edellyttää suunnittelijoiden ja rakentajien käyttämiltä mittatiedoilta suurta tarkkuutta. Asiakkaamme tarvitsevat meiltä yhä useamman tyyppisiä palveluita. Näitä ovat muun muassa erilaiset kontrollimittaukset, massalaskennat, levykuormituskokeet, kaapelinäytöt, koneohjauksen tukiasemien perustamiset ja niin edelleen. Ostromapin strategiana on jatkaa kasvuaan. Vakiinnutamme toimintaamme ympäri Suomea, ja voimme näin vastata paremmin asiakkaidemme tarpeisiin. Käytämme saatavilla olevaa tekniikkaa tarkoituksenmukaisesti ja järkevästi, ja seuraamme kaikkea mittausalalla tapahtuvaa kehitystä.
Ab Ostromap Oy perustettiin kesäkuussa 2000. Pääasiallinen tehtävämme oli kartoittaa ja dokumentoida johtoja ja kaapeleita niitä omistaville tahoille Pietarsaaren alueella. Johtokarttaa ylläpidettiin yhteisessä Xcity-tietokannassa. Tietokannan kasvaessa ja muuttuessa yhä kattavammaksi toimeksiantajamme halusi, että suoritamme heille myös kaapelinäytön maastossa. Rakennus- ja maarakennusalan mittaustarpeet mahdollistivat kasvun ja tarvitsimme lisähenkilökuntaa. Vuonna 2004 investoimme 3D-laserskanneriin, joka mahdollisti teollisuusrakentamisen tehokkaat 3D-mittaukset ja -dokumentoinnin. Vuonna 2009 olimme ensimmäistä kertaa tekemisissä koneohjauksen ja SCANLASER/Leica Geosystemsin kanssa. Sittemmin olemme saaneet olla tiiviisti mukana kehityksessä, ja voimme tätä nykyä tarjota maarakennusalan yrittäjälle mahdollisuuden teknologian hyödyntämiseen projektin koosta riippumatta. Teemme malleja, kehitämme tarkkuuden valvontaa sekä annamme käyttäjätukea kuljettajille. Hallitsemme kaikki Suomessa tunnetut koneohjausjärjestelmät. Nykyään kaiken rakentamisen on tapahduttava nopeasti ja esivalmistusta käytetään paljon. Tämä edellyttää suunnittelijoiden ja rakentajien käyttämiltä mittatiedoilta suurta tarkkuutta. Asiakkaamme tarvitsevat meiltä yhä useamman tyyppisiä palveluita. Näitä ovat muun muassa erilaiset kontrollimittaukset, massalaskennat, levykuormituskokeet, kaapelinäytöt, koneohjauksen tukiasemien perustamiset ja niin edelleen. Ostromapin strategiana on jatkaa kasvuaan. Vakiinnutamme toimintaamme ympäri Suomea, ja voimme näin vastata paremmin asiakkaidemme tarpeisiin. Käytämme saatavilla olevaa tekniikkaa tarkoituksenmukaisesti ja järkevästi, ja seuraamme kaikkea mittausalalla tapahtuvaa kehitystä.
Corporate Firmographics
Entity classification and operating profile
- Industry
- Civil Engineering
- Company Type
- Privately Held
- Founded
- Undisclosed
- Employee Bracket
- 11-50
- Estimated Revenue Range
- Undisclosed
Geographic Coordinates
Headquarters address and regional territory
- Street Address
- Ristikarintie 23 Korsgrundsvägen Pietarsaari/Jakobstad
- City
- —
- Region / State
- —
- Postal Code
- 68600
- Country
- Finland
Digital Presence & Footprint
Verified domains, socials, and directory profiles
Frequently Asked Questions
Verified business inquiries and firmographic telemetry for ab ostromap oy.