bk-hydrometa oy

Ympäristömittausasemien suunnittelun ja toteutuksen sekä teollisuuden valumavesien käsittelyn erikoisosaaja. Työskentelemme hydrologisen ja meteorologisen tutkimustyön ja mm. lentokenttien, satamien, turvetuotannon ja kaivostoiminnan parissa seuraavilla osa-alueilla: - Pinta-, pohja- ja hulevesien mittaus ja seuranta - Vallitsevan sään mittaus ja seuranta - Valumavesien käsittely EFFE®-menetelmällä - Hälytys- ja varoitusjärjestelmät - Vuoto- ja riskikohtien paikallistaminen - Ympäristöriskien minimointi ja vaaratilanteisiin varautuminen Suunnittelemme ja toimitamme asiakkaan tarpeeseen räätälöidyt mittaus- ja seurantajärjestelmät. Laadukkaat ja helppokäyttöiset anturit on testattu monenlaisissa olosuhteissa ja todettu pitkäikäisiksi, tarkoiksi ja kestäviksi. Anturointi ja seurantajärjestelmät saadaan toimimaan etäyhteydellä, jolloin tiedon varastointi ja siirto, huolto ja kalibrointi ovat etäkäytettävissä. Valumavesien käsittelyssä käytetään EFFE®-menetelmää, jossa lähtökohtana on kemikaalien käytön minimoiminen biologisia menetelmiä hyödyntämällä. Yhteistyökumppaneina mm. OTT Hydromet GmbH, Hydrolab, Adcon Telemetry, Hach, Anlager Svenska Ab Twitter: @BKHydrometa (https://twitter.com/BKHydrometa)

Environmental Services
Turku, Southwest Finland
Founded in unknown
1-10 employees

Company Information

Industry
Environmental Services
Company Type
Privately Held
Founded
unknown
Employee Range
1-10
Revenue Range
Not available

Location

Address
Vesilaitoksentie 10 Raisio
City
Turku
Region
Southwest Finland
Postal Code
21200
Country
Finland

Web Presence

Ready to automate your outreach?

Get unlimited access to our company database — complete with detailed profiles, funding info, and tech stacks — and start sending personalized emails with AI-powered follow-ups.

Frequently Asked Questions