JCI Tammerkoski / Tammerkosken Nuorkauppakamari
Verified IntelTammerkosken Nuorkauppakamari ry (JCI Tammerkoski) on vuonna 1981 perustettu kansainvälinen, alle 40-vuotiaiden nuorten aikuisten johtamistaitoja, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä kehittävä kouluttautumisjärjestö. Nuorkauppakamaritoiminta perustuu tekemällä oppimiseen, itsensäkehittämiseen ja vapaaehtoisuuteen. Toiminnan rungon muodostavat tulevaisuuteen tähtäävä hallitustyöskentely, jäsenistön säännölliset kuukausitapahtumat sekä erilaiset projektit. Kuukausitapahtumat ovat yleensä koulutustilaisuuksia tai tutustumiskäyntejä mielenkiintoisiin kohteisiin. Jäsenistö työskentelee yritysmaailman eri aloilla, suurin osa vaativissa asiantuntijatehtävissä, keskijohdossa tai yrittäjinä. Jäsenemme ovat aktiivisia aloitteen- ja tuloksentekijöitä, jotka haluavat kehittää valmiuksiaan toimia mielipidevaikuttajina. Kamarissamme toteutetaan useita projekteja, tapahtumia ja kilpailuja, sekä jaetaan tunnustusta ja palkintoja ansioituneille tamperelaisille. Merkittävimpiä ovat mm. Pitkälounas - Vaikuttajaseminaari, hyväntekeväisyysprojekti Joulupuu Tampere ja nuorille suunnattu Liekeissä-seminaari. Vuosittain organisoidaan myös Vuoden Positiivisin Tamperelainen -kilpailu ja jaetaan Tampereella Vuoden Työnantaja -palkinto, jota on jaettu työyhteisöille jo 24 vuoden ajan. Myös JussinHessun-kulttuuripalkinnon kamarimme jakaa vuosittain ansiotuneelle tamperelaiselle. Suomessa toimii yhteenä 73 nuorkauppakamaria ja ne muodostavat valtakunnallisen Suomen Nuorkauppakamarit ry:n. Suomen Nuorkauppakamarit on puolestaan kansainvälisen kattojärjestön, Junior Chamber International, jäsenjärjestö. Voit seurata projektejamme, mm. Vuoden Työnantaja: https://vuodentyonantaja.fi/
Tammerkosken Nuorkauppakamari ry (JCI Tammerkoski) on vuonna 1981 perustettu kansainvälinen, alle 40-vuotiaiden nuorten aikuisten johtamistaitoja, sosiaalista vastuuta, yrittäjyyttä ja kansainvälisyyttä kehittävä kouluttautumisjärjestö. Nuorkauppakamaritoiminta perustuu tekemällä oppimiseen, itsensäkehittämiseen ja vapaaehtoisuuteen. Toiminnan rungon muodostavat tulevaisuuteen tähtäävä hallitustyöskentely, jäsenistön säännölliset kuukausitapahtumat sekä erilaiset projektit. Kuukausitapahtumat ovat yleensä koulutustilaisuuksia tai tutustumiskäyntejä mielenkiintoisiin kohteisiin. Jäsenistö työskentelee yritysmaailman eri aloilla, suurin osa vaativissa asiantuntijatehtävissä, keskijohdossa tai yrittäjinä. Jäsenemme ovat aktiivisia aloitteen- ja tuloksentekijöitä, jotka haluavat kehittää valmiuksiaan toimia mielipidevaikuttajina. Kamarissamme toteutetaan useita projekteja, tapahtumia ja kilpailuja, sekä jaetaan tunnustusta ja palkintoja ansioituneille tamperelaisille. Merkittävimpiä ovat mm. Pitkälounas - Vaikuttajaseminaari, hyväntekeväisyysprojekti Joulupuu Tampere ja nuorille suunnattu Liekeissä-seminaari. Vuosittain organisoidaan myös Vuoden Positiivisin Tamperelainen -kilpailu ja jaetaan Tampereella Vuoden Työnantaja -palkinto, jota on jaettu työyhteisöille jo 24 vuoden ajan. Myös JussinHessun-kulttuuripalkinnon kamarimme jakaa vuosittain ansiotuneelle tamperelaiselle. Suomessa toimii yhteenä 73 nuorkauppakamaria ja ne muodostavat valtakunnallisen Suomen Nuorkauppakamarit ry:n. Suomen Nuorkauppakamarit on puolestaan kansainvälisen kattojärjestön, Junior Chamber International, jäsenjärjestö. Voit seurata projektejamme, mm. Vuoden Työnantaja: https://vuodentyonantaja.fi/
Corporate Firmographics
Entity classification and operating profile
- Industry
- General
- Company Type
- Nonprofit
- Founded
- 1981
- Employee Bracket
- 11-50
- Estimated Revenue Range
- Undisclosed
Geographic Coordinates
Headquarters address and regional territory
- Street Address
- PL 721 Tampere
- City
- —
- Region / State
- Pirkanmaa
- Postal Code
- 33101
- Country
- Finland
Digital Presence & Footprint
Verified domains, socials, and directory profiles
Frequently Asked Questions
Verified business inquiries and firmographic telemetry for JCI Tammerkoski / Tammerkosken Nuorkauppakamari.