Lahden Talot Oy
Verified IntelOlemme Lahden seudun suurin vuokranantaja. Vuokraamme, omistamme, ylläpidämme ja rakennamme laadukkaita mutta mukavan hintatason koteja. Lahden Talot -konserni on Lahden kaupungin toiseksi suurin yhtiö. Meillä on yli 7 000 asuntoa, joista löytyy viihtyisiä vaihtoehtoja niin kaupungin sykettä rakastaville kuin rauhallisten alueiden ystävillekin. Ympäristövastuullinen toiminta on meille sydämen asia. Teemme jatkuvaa ja aktiivista työtä energiatehokkaan asumisen eteen yhdessä asukkaidemme kanssa. Meillä työskentelee 36 ammattilaista asiakaspalvelun, kiinteistöjen ylläpidon, rakennuttamisen ja taloushallinnon tehtävissä. Lisäksi palveluntuottajakumppanimme työllistävät noin 500 henkilöä. Teemme kaikkemme, että työntekijöillämme on hyvä olla. Tarjoamme muun muassa joustavan työajan, etätyömahdollisuuden ja laajan työterveyshuollon sekä säännöllisesti työhyvinvointiin liittyvää toimintaa. Annamme myös mahdollisuuden kehittyä omassa työssä ja ammatissa. Koti on ihmisen paras paikka – ja meillä niitä tehdään. Tervetuloa meille! Lahden Talot is a rental corporation owned by the City of Lahti. It is also the largest rental company in Lahti region with over 7000 apartments.
Olemme Lahden seudun suurin vuokranantaja. Vuokraamme, omistamme, ylläpidämme ja rakennamme laadukkaita mutta mukavan hintatason koteja. Lahden Talot -konserni on Lahden kaupungin toiseksi suurin yhtiö. Meillä on yli 7 000 asuntoa, joista löytyy viihtyisiä vaihtoehtoja niin kaupungin sykettä rakastaville kuin rauhallisten alueiden ystävillekin. Ympäristövastuullinen toiminta on meille sydämen asia. Teemme jatkuvaa ja aktiivista työtä energiatehokkaan asumisen eteen yhdessä asukkaidemme kanssa. Meillä työskentelee 36 ammattilaista asiakaspalvelun, kiinteistöjen ylläpidon, rakennuttamisen ja taloushallinnon tehtävissä. Lisäksi palveluntuottajakumppanimme työllistävät noin 500 henkilöä. Teemme kaikkemme, että työntekijöillämme on hyvä olla. Tarjoamme muun muassa joustavan työajan, etätyömahdollisuuden ja laajan työterveyshuollon sekä säännöllisesti työhyvinvointiin liittyvää toimintaa. Annamme myös mahdollisuuden kehittyä omassa työssä ja ammatissa. Koti on ihmisen paras paikka – ja meillä niitä tehdään. Tervetuloa meille! Lahden Talot is a rental corporation owned by the City of Lahti. It is also the largest rental company in Lahti region with over 7000 apartments.
Corporate Firmographics
Entity classification and operating profile
- Industry
- Real Estate
- Company Type
- Privately Held
- Founded
- Undisclosed
- Employee Bracket
- 11-50
- Estimated Revenue Range
- Undisclosed
Geographic Coordinates
Headquarters address and regional territory
- Street Address
- Mariankatu 19 Lahti
- City
- —
- Region / State
- —
- Postal Code
- 15110
- Country
- Finland
Digital Presence & Footprint
Verified domains, socials, and directory profiles
Frequently Asked Questions
Verified business inquiries and firmographic telemetry for Lahden Talot Oy.