Näkemysverstas Luotzi
Verified IntelLuotzi on toimintaympäristön muutoksen ennakointiin perustuvan strategiatyön ja palveluliiketoiminnan kehittämisen asiantuntija. Uskomme, että asiakkaamme tuntevat oman toimialansa, siksi lähestymme asiakkaidemme liiketoimintaa toimialan ulkopuolisesta näkökulmasta. Suurimmat liiketoimintaympäristöä muuttavat ilmiöt nousevat useimmiten oman toimialan ulkopuolelta. Siksi syvänkään toimialaosaamisen omaavan yrityksen on vaikea tunnistaa muutoksia ajoissa. Mikäli muutokset jäävät huomaamatta, jäävät myös nousevat liiketoimintamahdollisuudet hyödyntämättä ja uhat tunnistamatta. Autamme uusien kilpailutekijöiden rakentamisessa. Törmäytämme ainutlaatuisessa, osallistavassa prosessissa asiakkaan substanssiosaamisen ja kansainvälisten asiantuntijoiden tuottaman tulevaisuustiedon yhteen. Rakennamme yhdessä asiakkaamme kanssa vahvempia strategioita ja kestävämpiä liiketoimintakonsepteja, kuin perinteiset toimijat. Johdatamme organisaationne myrskyävien vesien ja vaikeidenkin karikoiden läpi turvallisille vesille. Olemme liiketoimintanne kehityksen Luotzi.
Luotzi on toimintaympäristön muutoksen ennakointiin perustuvan strategiatyön ja palveluliiketoiminnan kehittämisen asiantuntija. Uskomme, että asiakkaamme tuntevat oman toimialansa, siksi lähestymme asiakkaidemme liiketoimintaa toimialan ulkopuolisesta näkökulmasta. Suurimmat liiketoimintaympäristöä muuttavat ilmiöt nousevat useimmiten oman toimialan ulkopuolelta. Siksi syvänkään toimialaosaamisen omaavan yrityksen on vaikea tunnistaa muutoksia ajoissa. Mikäli muutokset jäävät huomaamatta, jäävät myös nousevat liiketoimintamahdollisuudet hyödyntämättä ja uhat tunnistamatta. Autamme uusien kilpailutekijöiden rakentamisessa. Törmäytämme ainutlaatuisessa, osallistavassa prosessissa asiakkaan substanssiosaamisen ja kansainvälisten asiantuntijoiden tuottaman tulevaisuustiedon yhteen. Rakennamme yhdessä asiakkaamme kanssa vahvempia strategioita ja kestävämpiä liiketoimintakonsepteja, kuin perinteiset toimijat. Johdatamme organisaationne myrskyävien vesien ja vaikeidenkin karikoiden läpi turvallisille vesille. Olemme liiketoimintanne kehityksen Luotzi.
Corporate Firmographics
Entity classification and operating profile
- Industry
- General
- Company Type
- Privately Held
- Founded
- Undisclosed
- Employee Bracket
- 1-10
- Estimated Revenue Range
- Undisclosed
Geographic Coordinates
Headquarters address and regional territory
- Street Address
- Corporate address undisclosed
- City
- —
- Region / State
- —
- Postal Code
- 00100
- Country
- Finland
Digital Presence & Footprint
Verified domains, socials, and directory profiles
Frequently Asked Questions
Verified business inquiries and firmographic telemetry for Näkemysverstas Luotzi.