Back to Companies Directory
VERIFIED COMPANY DOSSIER

Taidekaupunki Mänttä-Vilppula

Verified Intel

Taidekaupungin ennakkoluulottomat kehityshankkeet rakentavat vahvaa ja mielenkiintoista pohjaa tulevaisuudelle. Mäntän Sassiin on suunnitteilla ainutlaatuinen ilmailualan yrityspuisto oheistoimintoineen ja Airpark -asuinalueineen. Tärkeänä kehittämiskohteena on myös rautatien ja kiskobussiliikenteen kehittäminen. Uusia junavuoroja suunnitellaan Vilppulan rautatieasemalle ja jatkossa aina Mäntän keskustaan asti. Kaupungin vahvuutena ovat yritykset, joiden rooli menestyvässä kunnassa on elintärkeä. Kaupunkimme on tunnettu erityisesti paperi- ja metalliteollisuudestaan. Nykyinen Metsä Tissuen paperitehdas on ollut toiminnassa kunniakkaat 150 vuotta. Kaupungin Taidekaupunki-status nähdään erityisenä vahvuutena. Mänttä-Vilppulassa on paljon nähtävää ympäri vuoden, mutta erityisesti kesäisin alueesta kuoriutuu oikea taiteen pieni suurkaupunki. Serlachius-museoiden uutuusnäyttelyt, Kuvataideviikot, Mäntän Musiikkijuhlat, Urkuviikko, Kevyttä Klassista ja Mänttä Food Festivaali houkuttelevat laadukkailla ohjelmillaan. Merkittävä taide- ja kulttuuritarjonta on siivittänyt Mänttä-Vilppulan Kulttuuripääkaupunki 2026 -hakuun yhdessä Tampereen rinnalla. Tulevina vuosina taide tulee näkymään yhä vahvemmin Taidekaupungin katukuvassa. Mänttä-Vilppulan aktiivisessa ja luonnonläheisessä ympäristössä voi harrastaa melkeinpä mitä vain nuorisosirkuksesta kuorolauluun ja bocciasta moottoriurheiluun. Mäntän seudun koulutuskeskuksessa ja Mäntän lukiossa toimii huippu-urheiluakatemia, joka takaa huipputason valmennuksen niin jääkiekossa, lentopallossa kuin yksilölajeissakin. Pihlajalinna Areena on kiekkoväen ylpeydenaihe, sillä maailman ensimmäinen energiatehokas jäähalli tarjoaa mitä parhaimmat puitteet monelle rakkaan lajin harrastamiseen. Asuinympäristönä Taidekaupunki on viihtyisä ja edullinen. Mukavan remontoijan unelmatalon tai viihtyisän rivi- tai kerrostaloasunnon lähellä keskustan palveluita saa Taidekaupungissa erittäin edullisesti, jo muutamalla kymmenellä tuhannella eurolla.

Primary SectorGovernment Administration
Workforce Size11-50 Employees
Global HQUndisclosed, Finland
Total Capital RaisedBootstrapped / Private

Corporate Firmographics

Entity classification and operating profile

Industry
Government Administration
Company Type
Privately Held
Founded
Undisclosed
Employee Bracket
11-50
Estimated Revenue Range
Undisclosed

Geographic Coordinates

Headquarters address and regional territory

Street Address
Seppälän puistotie 15 West and Inner Finland Mänttä
City
—
Region / State
Pirkanmaa
Postal Code
35800
Country
Finland

Digital Presence & Footprint

Verified domains, socials, and directory profiles

Official Domainmanttavilppula.fi
Visit Site
LinkedIn NetworkActive Profile
Open LinkedIn
OUTREACH AUTOMATION

Target Decision-Makers at Taidekaupunki Mänttä-Vilppula

Connect your mailboxes, set up your autonomous SDR Agent, and start generating hyper-personalized pipeline for accounts like Taidekaupunki Mänttä-Vilppula in minutes.

SYNTHESIZED INTEL

Frequently Asked Questions

Verified business inquiries and firmographic telemetry for Taidekaupunki Mänttä-Vilppula.